Kouluttamo

Kouluttamo on koulutusten toteuttaja- ja tuotantoyhtiö

Olemme erikoistuneet lähijohtamiseen, työyhteisön sujuvaan arkeen ja yrittäjyyden kehittämiseen.
Olemme oppineet omista kokemuksistamme työelämässä ja nähneet miten arjesta saadaan
sujuvampaa ja työstä palkitsevampaa.

Käytämme mentaalivalmennusta, tutkittua ja kokemustemme kautta opittu tietoa, 
oppimista tukevia menetelmiä ja konkreettista toimintaa tukemaan muutosta.
Ymmärrämme asiakkaiden tarpeiden erilaisuuden. 
Siksi haluamme kuulla, mitä sinun organisaatio ja työyhteisö tarvitsee
ja miten sen haluat toteuttaa.
Me olemme Kouluttamo

Me olemme Kouluttamo

Kouluttamo on mahdollisuus sinulle.
Kouluttamo jakaa mielestämme tärkeitä asioita juuri sinulle. Kehitämme ja luomme uutta koko ajan.

Meitä kiinnostaa myös sinun ajatuksesi ja näkemyksesi näistä aiheista. Uskomme tulevaisuuteen ja ihmisen kykyyn kehittyä omaksi parhaaksi versioksi itsestä. 

Anne Talvitie 

Supervoimana on saada muiden potentiaali esiin ja käyttöön. Työntekemisen mottona on ”Eroon turhista esteistä”. Tiedeaddiktina ja totuuden etsijänä jatkuva uudistaminen on joskus muille liikaa. Valmentajana velho, jonka asiakkaat ovat hämmästyneitä omasta kehittymisestään. Tuotekehittäjän, yrittäjän ja valmentajan hommissa hioutunut työkaluarsenaali muuntaa tiedon eläväksi toiminnaksi.

Leena Paukkunen 

Karaistunut lähijohtaja julkisen sote-sektorin ja kuntoutuksen maailmasta, joka on nähnyt ihan kaiken. Tehtävät toiminnan kehittämisen ja johtamisen parissa ovat kasvattaneet Leenasta päämäärätietoisen käytännön visionäärin. Vahva kokemus ohjauksen, neuvonnan ja valmennuksen käytännöstä sekä kyky nähdä asioiden monet puolet, saa sinnikkäimmätkin vastarannankiiskit hommiin.

Kirsi Vuollet

Idearikas kyseenalaistaja sekä kokonaisuuksien näkijä ja kehittämisen käytännön tekijä. Liiketoiminnan, myynnin ja markkinoinnin kehittäjänä sekä innovaatioiden kaupallistajana hän on multitalentti. Verkostojen ammattilaisena hänen oma kontaktiverkostonsa on huikea. Koulutuksen ja saavutusten sertimerkkejä ja lyhenteitä on riittävästi. Kaiken kruunaa pedagoginen pätevyys. Kirsi on kouluttajana ja suunnittelijana Kouluttamossa.

Timo Nousiainen

Filosofisen, analyyttisen ja kaupallisen ajattelun läpäisemä suunnittelija, joka haastaa itsensä joka päivä. Tiedolla johtaminen, myynnillistäminen ja asioiden mahdollistaminen ovat käytännön polttoainetta Timolle, joka saa aikaan toimivia projekteja ja toimintamalleja. Kokemusta, näkemystä ja yrittämistä. Ideoiva ja ajatteleva plänneri.

Meidän vahva kokemuksemme työelämästä on johtamisen, myynnin ja markkinoinnin, tuotekehityksen, yrittämisen sekä valmennuksen saralta. Kokemuksestamme tiedämme, mikä on oleellista tässä ja nyt.

Tuotamme osaamisen jatkumoa. Meillä on taito löytää asioiden ydin. Kauttamme tieto ja oppi aktivoi ihmisen kasvamaan ja kehittymään.

Olemme hyvin tietoisia liike-elämän muutoksista kohti yhteisöllisempää toimintakulttuuria.  Annamme eväitä verkostojen rakentamiseen palveluidemme kautta.

Palveluidemme kautta toimimme sinun, työyhteisösi ja organisaatiosi tukena kehittymisen polulla.

Yhteystiedot

kontakti ( ) kouluttamo.fi

Kouluttamo ky 2396006-3
Raatihuoneenkatu 21-23, 13100 Hämeenlinna

Anne Talvitie 050 563 7965
Myynti Timo Nousiainen 0400 621 219

Me olemme Kouluttamo